Etusivu


Viestini tarkoitus on herättää ne, jotka pystytään vielä herättämään illuusion suloisesta unesta
Rakas Babaji, 20. kesäkuuta 2021

Viesteissäni ja muiden Mestareiden Viesteissä ei ole mitään uutta, mitä olemme antaneet aiemmin, monta tuhatta vuotta sitten, viisaiden, profeettojen ja Lähettiläiden kautta.
Ja kuitenkin yhä, meidän on aika ajoin muistutettava teitä Meidän olemassaolostamme, jotta tiedätte, ettette ole yksin Universumissa.
Me seuraamme jatkuvasti kehitystänne ja edistymistänne hengellisellä Polulla. Ja kun evoluutio lähestyy kehityksensä kriittistä kohtaa ja itse järkevän sivilisaation olemassaolo Maaplaneetalla on uhattuna, emme voi olla tulematta ja muistuttamalla jälleen kerran Opetuksemme peruspostulaatteja.
Olemme puhuneet monta kertaa välttämättömyydestä voittaa halut ja luopua kiintymyksistä tämän maailman harhakuvituksiin ( illuusion ilmennyksiin).
Kuitenkin, laiskuuden ja kohtuuttomuuden vuoksi monet Meidän seuraajistamme eivät kiinnitä asianmukaista huomiota ohjeisiimme.
Esimerkiksi  illuusio on nyt tuonut useita uusia ansoja tietoisuudellenne, jotka vievät teidät pois Polulta vaivattomasti ja huomaamattomasti. Puhun kiinnityksestänne älypuhelimiin ja ns. sosiaalisiin verkostoihin. Mikä saa teidät ajattelemaan, että tämäntyyppiset kiintymykset aiheuttavat vähemmän haittaa sieluillenne kuin alkoholi, nikotiini, väärän rytmin musiikki, huumeet, uhkapelit …?
Yksi sosiaalisissa verkostoissa viettämäsi tunti lykkää edistymistäsi Polkua pitkin koko vuoden. Ja vuosi säännöllistä sosiaalisten verkostojen käyttöä voi viedä sielultasi mahdollisuuden evoluutiokehitykseen ikuisesti…..”
_______________________________________

Hyvä ystävät, Tervetuloa meidän sivuillemme!

Pääosa “Sirius” sivusta edustaa viestejä eli Saneluja, joita olen vastaanottanut 15 vuotta, vuodesta 2005 vuoteen 2020. Täällä on enemmän kuin 450 Viestiä yli 50 Valon Olennolta. Nämä Olennot asuvat Korkeammilla olemassaolon tasoilla ja ovat kutsutut auttamaan ihmiskuntaa sen evoluutiossa. Viestit on annettu puheiden muodossa. Viestit kokonaisuudessaan sisältävät harmonisia Opetuksia, joiden perustana on Moraalin Laki.

Valon Olennot kärsivällisesti selittävät ja osoittavat nykyään inkarnoituneille ihmisille miksi on hyväksi sitoutua moraalisiin periaatteisiin heidän elämässään, tämän tiedon mukana on annettu kaikista tärkeimmät lait: Karman laki ja Laki jälleensyntymästä. Kuluttamisen ideologia on vallitseva modernissa yhteiskunnassa, joten mielihaluja viljellään ja luodaan edellytykset niiden toteuttamiseksi.

Raha ja nautintojen etsiminen hallitsevat maailmaa. Loogisesti ja askel askeleelta viestit selittävät periaatteita uudesta ideologiasta, joka perustuu rakkauteen ja luottamukseen, rehellisyyteen ja vilpittömyyteen, alhaisten toiveiden ja alemman tietoisuuden hylkäämiseen, veljeyden tunteen ja joukkuehengen, lähimmäisestä ja kaikesta elämästä maan päällä huolehtimiseen.

Peräkkäisesti päivittäin viestien lukeminen niiden kronologisessa järjestyksessä, kuten ne on annettu, muuttaa lukijan tietoisuutta. Tämän tietoisuuden muutoksen myötä koko ympäröivä todellisuus muuttuu. Yksi perustavanlaatuinen lausunto Opetuksissa on seuraava: Ulkomaailma edustaa peiliä, joka heijastaa meidän tietoisuuttamme. Täydellinen tietoisuus manifestoi täydellisen maailman.

Jotta uusi ideologia vallitsisi maailmassa, Yhden (1) prosenttia maapallon väestöstä tulisi mielellään muuttaa tajuntansa, nostaa tietoisuutensa uudelle evoluution tasolle. Ennen kuin alat lukea viestejä, lue Mestarien suositukset Sen lisäksi, että luet viestit, henkilökohtainen päivittäinen henkinen työ voittaa omat puutteet on erittäin suositeltavaa. Rosarit, Meditaatiot, mantrat, Kutsut, rukoukset ja videot auttavat sinua omassa henkisessä työtäsi. Voit myös ostaa kirjoja Viesteistä ja opetuksista sivustolta. Voit liittyä viikottaiseen Roserien lähetykseen klo 3 i.p. Moskovan aikaa (kello 11 a.m GMT) ja voit nähdä ilmoitukset seuraavista lähetyksistä sivuston kotisivuilta. Toivotan sinulle Hyvää Onnea Sinun henkisellä Polullasi!

Valoa ja Rakkautta!
Tatyana Mickushina
_________________________________

Sirius-verkkosivutolla suoritettavia maailmanlaajuisia henkisiä käytäntöjä:
-Päivittäin
henkilökohtaisesti voit lukea yhden Sanelun päivittäin kronologisessa järjestyksessä muuttaaksesi tietoisuuttasi.
-Viikoittain. Roserin lukeminen sunnuntaisin .
-Kuukausittain. Jokaisen kuukauden 23. päivänä seuraavan kuukauden karman työstäminen. 
-Kerran vuodessa. 8. joulukuuta joulukuusta on  Pyhän Äiti Marian Armon tunti.Voit omistaa yhden tunnin tuon päivän aikana Pyhälle Äiti Marialle maailman hyväksi.
Kahdesti vuodessa. Kesä- ja talvipäivänseisauspäivinä kirjeiden kirjoittaminen Planeettamme Karman Neuvostolle. 
____________________________________________